Minulla on nuorempana ja vielä pitkälle aikuisuuteen asti ollut ajatus, ettei luovuus ja käytännöllisyys voi kulkea käsikädessä. Olen aina ajatellut, että ne ovat vastakohtia, eikä sama ihminen voi olla molempia yhtä aikaa. Pitäisi valita jompikumpi.
Siitä syystä minulla on ollut hyvin ristiriitainen fiilis itsestäni, koska minähän olen juuri tätä, LUOVA ja KÄYTÄNNÖLLINEN.
Olen ollut jopa vihainen ja turhautunut siitä, etten osaa riittävästi heittäytyä vain tekemään taidetta, koska käytännöllinen minä on sabotoinut tekemistä syöttämällä päähäni ajatuksia siitä, ettei tekemiselläni ole mitään suurempaa arvoa jos lopputulos ei ole myös hyödyllinen.
Tästä syystä olenkin taiteellisten ihmisten parissa tuntenut itseni tylsäksi, mutta samaan aikaan muiden ihmisten seurassa taas aivan liian erikoiseksi ja jotenkin oudoksi. Tämä on luonut vahvaa ulkopuolisuuden tunnetta ja varmasti tästä syystä viihdyn hyvin yksin, kun saan rauhassa olla juuri niin outo kuin huvittaa.
Neljänkympin kriisi(kö) vai mitä lienee?
Olen aina ollut pohdiskelija ja kolmikymppisenä innostuin opiskelemaan omatoimisesti psykologiaa. Ihmiset ja ihmismieli ovat aina kiinnostaneet minua, mutta muiden ihmisten sijaan käänsin katseeni (vihdoin) itseeni ja aloitin tutustumaan siihen kuka minä olen ja miksi toimin kuten toimin. Ja kuinka voisin hyödyntää omia vahvuuksiani työssäni ja elämässäni ylipäätään.
Nyt tässä 40v rajapyykin jo reilusti ylittäneenä, uskallan todeta, että olen varmasti jo jossain määrin itseni löytänyt, vaikka eihän tämä oppiminen koskaan lopu tai ihminen ole koskaan valmis. Tämänkin asian hyväksyminen on tärkeää ja kuinka mielenkiintoista ja armollista se onkaan! Saada olla keskeneräinen.
Ehkä tämä herääminen onkin se kuuluisa neljänkympin kriisi, kun joutuu lopulta antamaan vanhoille uskomuksilleen periksi ja luomaan aivan uuden minä-kuvan itselleen.
Mitä luovuus minulle merkitsee
Todella usein erilaisissa tilanteissa pyydetään kuvailemaan itseä. Tai kertomaan omista vahvuuksista, ehkä myös heikkouksista.
Äh! Kamalan vaikeaa! Millainen olen? Tai kuka edes olen….
Joka kerta kirjoitan, että olen luova, kun en oikein muutakaan keksi. En ole kuitenkaan koskaan pysähtynyt miettimään, mitä se luovuus edes on, tai miten se minussa näkyy? Nopeasti sanottuna se tarkoittaa sitä, että osaan piirtää tai että olen käsistäni näppärä. Mutta onko luovuus vain sitä, että omaa taiteellisia lahjoja? Ja kuka määrittää mikä on taiteellisuutta? Riittääkö se, että osaa piirtää?
Onhan se nyt paljon muutakin. Uskon, että oleellisempaa on se, että tykkää piirtää. ja että haluaa piirtää. Piirtäminen tuottaa itselle mielihyvää ja sen kautta voi toteuttaa itseään. Se on myös ajattelutapa ja luo pohjan omalle toiminnalle ja arvomaailmalle. Tekeminen itsessään luo merkityksen ja tekisin sitä, vaikka kukaan ei koskaan näkisi lopputulosta.
Mitä käytännöllisyys sitten on?
Tykkään että asiat toimivat ja ettei mitään tehdä turhaan. Kaiken luovuuden keskellä olen hyvin ”jalat maassa” -tyyppi. Arkiset toimet luovat rytmiä elämään, mutta ovathan ne välillä tylsiä. Lopputulos kuitenkin palkitsee, siisti koti, valmis ruoka, omatekoiset villasukat jalassa. Siksi nämä asiat tulee tehtyä.
Mutta jos niiden tekemiselle on liikaa esteitä. esimerkiksi jos imuri on sullottu kaappiin, missä on liikaa tavaraa, ei sitä tule otettua helposti esiin. Toisaalta, inhoan myös sitä miltä roskat tuntuvat paljaan jalan alla, joten jossain kohtaa sietokyky ylittyy ja se imuri on otetava esiin. Seuraava haaste on siinä, milloin imurin saa työnnettyä takaisin tavaraa pursuilevaan kaappiin. Siinä saattaa parikin viikkoa hypellä letkun yli, vaikka jokaisella kerralla ärsyttää. Vastaavia asioita on minulla paljon ja niihin kaipaan käytännöllisiä ratkaisuja. Saatan jatkuvasti vaihdella tavaroiden järjestystä, kun haen toimivia ratkaisuja. Aina suunnittelen jotakin uutta maksimoidakseni hyvin toimivan kodin. Samaan aikaan asiat voivat olla hujan hajan, koska en ole vielä löytänyt sitä oikeaa ratkaisua.
Kaipaan järjestelmällisyyttä ja tämä toteutuu todella tehokkaasti työmaillani, mutta jostain syystä se ei näy aina omassa kodissani. Hassua. Ehkä hyvä esimerkki siitä, miten tämä taiteellinen ja käytännölllinen puoli minussa kamppailevat joskus keskenään. Taieilija haluaa jättää asiat näkyville, jotta voi prosessoida ohi kulkiessa mihin suuntaan asioita lähden seuraavaksi viemään ja jalat maassa -minä ärsyyntyy, kun pöydällä ei ole tilaa tehdä mitään muuta.
Loistavat yhdessä
En usko, että luovuus rajoittuu pelkästään taiteellisuuteen, vaan se on tapa ajatella asioita laajemmin. Nähdä tilanteissa erilaisia vaihtoehtoja ja uskallusta tuoda uusia näkökantoja perinteisiin toimintamalleihin.
Olen huomannut, että monet arkiset tehtävät tuottavat minulle haasteita. Tylsistyn helposti ja kaipaan vaihtelua, mutta kotityöt pitää tehdä. Siksi haen jatkuvasti erilaisia tapoja tehdä asioita. En noudata aina tuttua kaavaa, vaikka tietäisin sen toimivaksi. Vaan kokeilen uutta, ehkä vain viihdyttääkseni itseäni. Lopulta todeten, että ei toiminut, mutta tulihan kokeiltua. Joskus sitten saattaakin tulla loistoideoita ja se tuntuu hienolta.
Saatan myös aloittaa jotakin ja sitten löytää itseni tekemästä täysin eri asiaa. Multitaskaan loputtomasti ja se on myös taakka, koska siinä uuvuttaa helposti itsensä, mutta parhaimmillaan olen todella aikaansaava.
Työmailla multitaskaus on ehdoton vahvuus. Saan eri
työvaiheet sopimaan fiksusti yhteen ja työnteko nopeutuu. Työn laatu ja
jälki paranevat, koska turhaa säätämistä ei tarvita.
Luulin pitkään, että olin ajautunut maalariksi sattuman kautta. (Tämän tarinan voin kertoa myöhemmin. )Nyt olen oivaltanut, että tämä ammatti valikoitui minulle siksi, että pystyn näin toteuttamaan omia vahvuuksiani parhaiten. Ja siksi se tuntui alusta asti itselle luontevalta.
