Tapetoiminen on ihanan haastavaa ja monipuolista. Se pitää sisällään aina pienen arvoituksen. Koskaan ei voi etukäteen tietää miten työ sujuu, sillä jokainen tapetti on ihan oma yksilönsä ja jokaisen työstettävyys on erilaista. Voisi melkein sanoa, että jokaisella on oma persoonansa.
Keräilin tähän artikkeliin muutamia esimerkkejä tapettien ominaisuuksista ja tapetoinnin ihanuuksista ja kamaluuksista, joita olen itse havainnut urani varrella.
Oikuttelevat tapettilaadut
Jotkin ohuet tapetit ovat herkkiä repeytymään ja rypistymään. Ne myös paljastavat kaikki seinäpinnoissa olevat epätasaisuudet, joten turha kuvitella, että voisi luistaa pohjatöistä. Päinvastoin, ne saattaa joutua tekemään jopa normaalia huolellisemmin.
Usein paksut tapetit ovat helpompia työstää, koska niitä uskaltaa käsitellä kovemmin, mutta niissäkin voi tulla yllätyksiä. Varsinkin paperitapeteissa materiaali ei välttämättä kestä taittamista juuri lainkaan vaan murtuvat kuin hapankorppu.
Tukevat vinyylitapetit kestävät yleensä hyvin käsittelyä rikkoutumatta, mutta voivat olla niin raskaita, etteivät meinaa taipua jyrkissä taitoksissa. Ne ovat ikään kuin liian joustavia, joten taitekohta suoristaa itse itsensä kerta toisensa jälkeen. Esimerkiksi huoneen nurkissa, tai listojen päälle asennettaessa. Silloin niitä kannattaa pehmittää ensin seinäliimalla tai liisterillä. Tämä ei varsinaisesti ole vaikeaa, mutta vaatii aikaa ja hermoja, sillä joudut palamaan näiden karkulaisten luokse lisäilemään liimaa ja painelemaan uudestaan kiinni seinään, kun huomaat että ne ovat pompsahdelleet irti.
Suoralle seinälle tämmöiset on helppo nakella kiinni, mutta työkohde jossa on paljon yksityiskohtia, esimerkiksi kiinteitä kalusteita, listoja tai palkkeja, jotka pitäisi kiertää siististi tai vaikkapa viistoja kulmauksia tai erkkereitä joihin tapetti olisi tarkoitus saada taivutettua.
HUPSIS, roskiin meni se vuota
Joskus tapetti voi ensin vaikuttaa hyvältä asentaa, mutta varsinkin vetytettävät tapetit (tapetit, jotka ensin liisteröidään ja annetaan liisterin osittain imeytyä ja pehmentää materiaalia, ennen asentamista) ovat konstikkaita. Kuivana tapetti on mukavaa käsitellä, mutta kun siihen levittää liisterin, alkavat haasteet.
Materiaali muuttuu hauraaksi ja saattaa pienemmästäkin kosketuksesta murtua käsiin. Ja vaikka tämän tietäisi, aina välillä yllättyy. Muistan useammankin tapauksen, kun luulen jo päässeeni jyvälle tapetin luonteesta ja työ rutinoituu. Tahti alkaa nopeutua ja silloin ei tarvita kuin pieni herpaantumisen hetki, kun ajatukset ovat muualla. Avaan tapettivuodan liian nopeasti ja HUPSIS! Huomaan seisovani vain pienet palaset käsissä ja loppuvuota on revennyt ja tippunut lattialle. Pläts.
No, joskus tämmöisen hukkapalan voi hyödyntää vaikkapa ikkunan päälle. Mutta toisinaan joutuu vaan toteamaan, että roskiin meni se vuota.
Ja hei, jos mietityttää mikä se vuota on mistä puhun, niin sillähän tarkoitetaan seinän korkeusmittaan leikattua yksittäistä tapettikaistaletta.
Venyy ja vonksuu
Osa materiaaleista alkaa elää kostuessaan ja ne saattavat muuttaa muotoaan. Joskus tästä on hyötyäkin, koska materiaalia voi venyttää tarvittaessa vaikkapa irvistävän sauman päälle. mutta usein se on vain yksi viheliäimmistä ominaisuuksista, (jos kauniisti sanotaan). Joskus olen esimerkiksi jäänyt liian pitkäksi ajaksi tusaamaan tapetin yläreunan kanssa. Ja lopulta kun herään todellisuuteen ja muistan helman olemassaolon, huomaan tapetin turvonneen kuin pullataikina. Silloin se ei meinaa istua enää paikalleen sitten millään. Kuviot eivät kohdistu kauniista ja joutuu käymään läpi melkoisen työmaan, että tämän vuodan saa pakotettua paikoilleen. Ja mitä enemmän materiaalia joutuu työstämään, sitä kamalampaa jälkeä tuppaa tulemaan. Milloin lähtee värit liukumaan irti tai koko pinta kuluu karkeaksi. Seinä on nopeasti niin täynnä ryppyjä ja laskoksia, että voisi kuvitella olevansa mekkotehtaalla töissä.
Aina näistäkin lopulta selvitään! Jos ei muuta, niin uudelleen tekemällä. Ja voi kuulkaa, on muuten kerta jos toinenkin napattu vuota alas seinältä ja aloitettu alusta.
Ja noista värien irtoamisesta puheenollen, toiset tapetithan ovat jo valmistettu kestämään pesua ja niitä voi läträtä mielin määrin. Mutta sitten on näitä yksilöitä, joita ei uskalla kunnolla edes katsoa kostea riepu kädessään, kun kuviot jo valuvat pinnalta alas. Näitä voivat olla esimerkiksi monet tummat tapetit, joissa on paksusti painoväriä, kuten monet valokuvatapetit, tai käsin painetut paperitapetit, joissa ei ole minkäänlaista suojakalvoa pinnassaan.
Näitä käsin painettuja tai muita perinnetapetteja tuleekin käsitellä ansaitsemallaan arvokkuudella. Kiire pois ja täydellä hartaudella kohti työtä.
Ja nyt kun olen haukkunut tapetoinnin aivan lyttyyn, totean, että juuri näistä syistä rakastan tätä hommaa! Ihanan haastavaa puuhaa ja vielä kun lisätään jokin vanha talo, joka on täynnä joka suuntaan vinoja nurkkia, tai katonrajassa ristiin rastiin kulkevia hirsiparruja ja irvisteleviä koristelistoja, joita ei todellakaan uskalla irrottaa tapetoinnin ajaksi, vaan kylmän rauhallisesti sorkin tapettia niiden taakse sormen päät ja rystyset naarmuilla. Niin AVOT!
Ei muuta kun uusia haasteita kohti.
